Jos luulet miesten kamppailun kasvojen karvojen poistamiseksi olevan nykyajan ongelma, meillä on sinulle uutisia. On arkeologisia todisteita siitä, että myöhäiskivikaudella miehet ajoivat partaansa piikivi-, obsidiaani- tai simpukankuoren sirpaleilla tai jopa käyttivät simpukankuoria pinsettien tavoin. (Auts.)
Myöhemmin miehet kokeilivat pronssisia, kuparisia ja rautaisia ​​partahöyliä. Rikkailla saattoi olla henkilökohtainen parturi henkilökunnassa, kun taas me muut kävimme parturin liikkeessä. Ja keskiajalta lähtien parturin vastaanotolla saattoi käydä myös, jos tarvitsi leikkausta, verenlaskua tai hampaiden poistoa. (Kaksi kärpästä, yksi isku.)

Myöhemminä aikoina miehet käyttivät teräksistä partahöylää, jota kutsuttiin myös "kurkunleikkaajaksi", koska… no, se oli itsestään selvää. Sen veitsen kaltainen muotoilu tarkoitti, että se piti teroittaa hiomakivellä tai nahkahihnalla, ja sen käyttö vaati huomattavaa taitoa (puhumattakaan laserin kaltaisesta tarkennuksesta).

MIKSI ALOITIMME PARRANAJAN ENSIMMÄISESTI?
Monista syistä, käy ilmi. Muinaiset egyptiläiset ajoivat partansa ja päänsä kaljuksi, mahdollisesti kuumuuden vuoksi ja luultavasti keinona pitää täit loitolla. Vaikka parran kasvattamista pidettiin epäkohteliaana, faaraot (jopa jotkut naispuoliset) käyttivät tekopartoja jäljitelläkseen Osirista.

Kreikkalaiset omaksuivat parran ajamisen myöhemmin Aleksanteri Suuren hallituskaudella. Käytäntöä kannustettiin laajalti sotilaiden puolustuskeinona, joka esti vihollista tarttumasta heidän partaansa käsikähmässä.

MUOTILAUSUNTO VAI TEKOÄLYÄ?
Miehillä on ollut rakkaus-vihasuhde parran kasvatukseen aikojen alusta asti. Vuosien varrella partaa on pidetty hoitamattomana, komeana, uskonnollisena välttämättömyytenä, voiman ja miehekkyyden merkkinä, suorastaan ​​likaisena tai poliittisena kannanottona.

Aleksanteri Suureen asti antiikin kreikkalaiset leikkasivat partansa vain surun aikana. Toisaalta nuoret roomalaiset miehet noin vuonna 300 eaa. pitivät "ensimmäisen parranajon" juhlat juhlistaakseen lähestyvää aikuisuuttaan ja kasvattivat partaansa vain surun aikana.

Julius Caesarin aikaan roomalaiset miehet matkivat häntä nyppimällä partansa, ja sitten Rooman keisari Hadrianus, vuosina 117–138, toi parran takaisin muotiin.

Yhdysvaltain 15 ensimmäistä presidenttiä olivat parrattomia (vaikka John Quincy Adamsilla ja Martin Van Burenilla olikin vaikuttavia lampaanpihvejä). Sitten valittiin Abraham Lincoln, kaikkien aikojen kuuluisimman parran omistaja. Hän aloitti uuden trendin – useimmilla häntä seuranneilla presidenteillä oli parta, aina Woodrow Wilsoniin asti vuonna 1913. Ja siitä lähtien kaikki presidenttimme ovat olleet sileästi ajeltuja. Ja miksipä ei? Ajelu on kehittynyt paljon.